Nähdään konsertissa!

Suomalaisen gospelmusiikin legenda Gospel Power nähdään jälleen konsertoimassa, kun yhtye suuntaa Enemmän kuin nostalgiaa -kiertueelle. Keväällä alkavalla kiertueella kuullaan vaikuttava yhdistelmä vanhoja suosikkeja ja täysin uusia kappaleita. Kiertue käsittää yhteensä 13 konserttia eri puolilla Suomea.

Entistäkin energisempi Gospel Power nähdään nyt kuusihenkisenä kokoonpanona, johon kuuluvat Lasse Heikkilä (keyboard, laulu), Kimmo Virtanen (laulu), Petri Laarko (kitara), Emeliina Virtanen (laulu, keyboard), Joonas Vainio (basso) ja Marko Varis (rummut).

Kangasalla ja Helsingissä kuullaan ennen Gospel Poweria lämmittelijänä Funky Sunday. Vaasassa lämmittelijänä on Onni Pyhälahti & band.

Vuonna 2019 Gospel Power teki odotetun comebackin, minkä huipennus nähtiin Nokia Arenalla Glow Festivalilla 2024. Nokia Arenan lavalta yhtye ponkaisi uuteen voimaan ja päätti lähteä kiertueelle, joka tarjoaa nostalgiaa sekä uutta voimaannuttavaa musiikkia. Enemmän kuin nostalgiaa -kiertue tuo lavalle Gospel Powerin ainutlaatuisen tunnelman, vahvat sanomat ja energisen soiton.

Kiertueen tuottaa ohjelmatoimisto Kristalli.

“Meillä on lukuisten kuultujen tarinoiden perusteella vahvistunut tunne: meidän musiikkia tarvitaan. Nuorentunut bändi on tiukassa vedossa ja edelleen treenataan. Olen tehnyt uusia biisejä vanhojen rinnalle. Meillä on asiaa. Uskotaan, että luvassa on voimaannuttavia konserttielämyksiä.”

LASSE HEIKKILÄ • GOSPEL POWER

Keikat 2025

Kangasala-talo, klo 19.00, Liput Lippupiste
Liput ovelta alk. 25 €
Lämmittelijänä Funky Sunday
Gospel Powerissa fiittaamassa Heikki Hela!

Helluntaiseurakunta, klo 18.00

Jyväskylä, Helmi, klo 19.00
Jari-Pekka Oy 35v ja Jari-Pekka Koponen 60v -juhla

Ravintola Walimo, klo 19.00, Liput Tiketti
Liput ovelta alk. 25 €

Savoy-teatteri, klo 18.00, Liput Lippupiste
Liput ovelta alk. 25 €
Lämmittelijänä Funky Sunday

Kirkkopäivät, Rytmikorjaamo klo 22.30
Sanan Suvipäivät
Mukana kapellimestari Lehari Kaustelin johtama sinfoniaorkesteri.
Juhannuskonferenssi, Iso Kirja klo 13.00
Mukana kapellimestari Lehari Kaustelin johtama sinfoniaorkesteri.
Ritz, klo 19.00, Liput Tiketti
Liput ovelta alk. 25 €
Lämmittelijänä Onni Pyhälahti & band

Alavan kirkko, klo 19.00, Liput Tiketti
Liput ovelta alk. 25 €

Gospel Festivaali

Turun helluntaiseurakunta

Aiemmat keikat

  • 24.8.2024 Glow Festifal, Nokia Arena, Tampere
  • 13.10.2023 Nurmijärvi, Klaukkalan Monikkosali, Live-taltiointi katsottavissa täältä!
  • 8.7.2023 Kihniö, Kesäjuhlat Gospelrekalla
  • 24.6.2023 Keuruu, Juhannuskonferenssi,
  • 16.4.2023 Tampere-talo, Lasse Heikkilän 60v. juhlakonsertti
  • 18.3.2023 Seinäjoki, Bayerncar
  • 25.9.2022 Tampereen Helluntaiseurakunta
  • 16.9.2022 Kangasala-talo
  • 11.9.2022 Lahti, Sibeliustalo
  • 10.9.2022 Jyväskylä, Tapahtumakeskus Helmi
  • 7.8.2021 Keuruu, Iso Kirja, Retro-tapahtuma
  • 2.7.2021 Ryttylä, Kansanlähetysopisto, Kansanlähetyspäivät
  • 25.5.2020 Toivon säteitä, striimattu konsertti
  • 16.11.2019 Turun Helluntaiseurakunta
  • 8.9.2019 Tampere, Tullikamarin Pakkahuone, Ristirock Reloaded